Raha-automaattiyhdistykseltä löytyy siis tietokanta, missä on olemassa monenlaisia oppaita projektihankkeiden hallintaan. Oman hankkeeni kannalta esim. projektinhallinnan opas vaikutti ihan käyttökelpoiselta muistitaululta, miten edetä tavoitteiden asettelussa ja suunnitelmien teossa. Oppaassa ohjattiin pilkkomaan projekti pienemmiksi välitavoitteiksi ja kokonaisuuksiksi, jotta hankkeen seuranta, eteneminen ja loppuraportointi olisi helpompaa. Suunnittelun pohjaksi kehotettiin myös luomaan aikajana, johon välietapit on myös sijoitettu. Aikajanan avulla on helpompi myös määritellä esim. vakituisen ja tilapäisemmän työvoiman tarvetta ja työnjakoa projektissa mukana olevien kesken. Oppaassa painotettiin myös dokumentoinnin ja raportoinnin tärkeyttä. Itse tajusin, että ensimmäistä palavereistamme on olemassa vain epämääräiset käsin kirjoitetut muistiinpanot kalenterini ja muistikirjani sivuilla. Minulle ensimmäinen konkreettinen työhön tarttuminen tämän oman hankehakemuksen suhteen oli kirjoittaa nyt ne suttumuistiinpanot puhtaaksi ja siten tuli samalla mietittyä, missä nyt olen menossa ja asetettua täsmentäviä lisäkysymyksiä tilaajataholle, mitkä ovat todella heidän tavoitteensa ja suunnitelmansa, samoin on hyvä selvittää heidän kanssaan varmasti näitä työnjakokysymyksiä, koska tee tavallaan hanketta “ulkopuolisena” henkilönä. Aika alkutaipaleella ollaan vielä, tämän päiväinen palaveri peruuntui nuohoojan vierailun vuoksi, mutta asiat etenee toistaiseksi hitaasti, mutta etenee kuitenkin.
Neljäs oppimistehtävä: Kulttuuria ja hyvinvointia
maaliskuu 25, 2008 klo 1:19 pm (Uncategorized)
Etelä-Pohjanmaalla on viime vuosina ollut käynnissä hanke, missä kulttuuri on nostettu perinteisen liikunnan rinnalle mm. tykypalveluissa. Projektin taustalla on vahva usko siihen, että kulttuurilla on vahva terveyttä ja hyvinvointia lisäävä vaikutus. Hankkeen aikana pyrittiin luomaan verkostoja kulttuurialan eri osaajien, virkamiesten ja päättäjien välille, ja konkreettisena yhteistyömuotona luotiin kulttuuripaketteja, joiden avulla kulttuuritoimijat ja sosiaali- ja terveyssektori kohtasivat. Mukana oli mm. musiikin, tanssin, teatterin, kuvataiteiden osaajia, joille ensin tarjottiin koulutusta oman osaamisen tuotteistamisessa, hinnoittelussa ja markkinoinnissa, jotta kysyntä ja tarjonta olisivat paremmin kohdanneet.
Mukava, positiivinen hanke, jolla haluttiin monelle hyvää ja joita toivoisin muuallekin Suomeen lisää. Työyhteisöjä pyrittiin hoitamaan stressittömimmiksi ja yhteishenkeä parantamaan ryhmädynaamisilla harjoitteilla. Toiminnallisissa pajoissa piti luopua titteleistä ja työyhteisön hierarkiasta, kaikki joutuivat samalle aloitusviivalle taidetuokioissa. Kulttuurialalle koulutetaan yhä vielä todella paljon tekijöitä. Työllistyminen saattaa olla hankalaa ja hankkeen avulla pyrittiin myös auttamaan taiteilijoita löytämään uusia tapoja tarjota palvelujaan ulkopuolisille ja tuomaan taitonsa myös muiden hyväksi. Harva taitaa pystyä elättämään itsensä enää vain “taiteilemalla”. Perinteisesti kulttuurialan tekijät ovat olleet myös aika heikkoja raha-asioissa ja oman työnsä hinnoittelussa, joten tätäkin epäkohtaa pyrittiin koulutuksella korjaamaan. Hyväksi markkinointikanavaksi muodostui myös Hyvinvointia kulttuurista -hankkeen esite ja DVD, joihin koottiin kulttuuripakettien järjestäjien yhteystietoja ja toiveena oli, että näiden avulla toiminta jatkuisi ja saisi pysyvän jalansijan eteläpohjalaisessa elämänmenossa.
Hanke on päättynyt vasta viime vuonna, joten vielä ei voi tietää, mikä sen tulevaisuus on. Jäävätkö esim. kulttuuritykypaketit todella elämään ja uskovatko yritykset, että kulttuurilla todella voisi olla työyhteisöä hoitava ja parantava vaikutus. Turussakin puhutaan kulttuurisetelin käyttöönotosta liikuntasetelin rinnalle. Ihanentilanne varmasti olisi, että sekä liikunnalla että kulttuurilla olisi jokapäiväinen asema itse kunkin elämässä ja kummankin alan kuluttajaksi kansalaiset kasvatettaisiin pienestä pitäen. Kaikille ei kivien maalaus taikka vatsatanssi kolahda, setelit on siitä hyvä väline, että niiden avulla on helppo tehdä kokeilevia tutkimusretkiä kulttuurin ja liikunnan alueella ja etsiä sitä omaa tapaa kokea ja nauttia.
Toivottavasti kultttuuripääkaupunkivuosi toisi joitain tällaisia hankkeita myös Turun seudulle. Itse on kasvanut niin kulttuurielämän sisällä, että uskoo ja tietää sokeasti kulttuurin hyvinvointia lisäävaän vaikutuksen. Välillä kyllä tuntuu, että olisi terveellistä pystyä tarkastelemaan koko kulttuurialaa vähän etäämpää. Kaikki kiva”hörhöily”, mitä tulee tehtyä ja mistä itse kulttuurinkuluttajanakin kovasti nauttii, on jotenkin tässä yhteiskunnassa omissa ajatuksissani niin itsestään selvästi paikkansa ansainnut, että joskus ehkä terve kriittisyyskin katoaa. Toivoisin,että Turkuun tulee paljon eläviä kulttuurihankkeita, joissa juuri tuodaan arkielämysten ja -kokemusten kautta sitä hyvinvointia kaikille. Oma hankkeeni ei ole varsinainen hyvinvointihanke. Tähän eteläpohjalaiseen projektiin yhtymäkohtia löytyy tuotteen tuotteistamisen osalta, samoin yhtenä tavoitteena on hankkeessamme laulajien edes osa-aikainen työllistäminen. Pohdintaan luetun perusteella tuli esim. voisiko hankeyhdistykseni Key Ensemblen tyyppinen laulajayhteisö tarjota myös muita palveluja kuin varsinaista konserttitoimintaa ulkopuoliselle. Esim. isännöidä työyhteisön yhteislauluiltoja tai järjestää vaikka teemallisia lauluiltoja esim. palvelutalojen tai vanhainkotien asukkaille.
Omat jumissa olevat hartiani kyllä muistuttavat siitä, että olisi se hyvä, että joku järjestäisi kulttuurialan työntekijöillekin jotain tykypalveluja… Edes sellaisia perinteisiä ja liikunnallisia. Moni kulttuurialalla työskentelevä tekee työtä aika lailla yksin ilman työyhteisön ja taustaorganisaation tukea. Verkostoituminen on siinä mielessä varmasti tervetullutta, monella taiteilijalla on ihan perustoimeentulonsa kanssa sen verran tekemistä, että ajatus todella omasta tykykoulutuksesta tuntuu monesta varmaan ihan utopistiselta.
Kolmas oppimistehtävä: Case Labra
maaliskuu 2, 2008 klo 11:00 pm (Uncategorized)
Tapaus Labra ei ole mikään malliesimerkki, kuinka kulttuurivuoteen liittyvä tuotanto tulisi hoitaa. Teoksen syntyhistoria oli pitkä ja ongelmallinen ja lopputulos loppujen lopuksi kompromissi kovien arvojen ja epäkaupallisen ideologian välillä. Labran tuotantoyhiötä jouduttiin vaihtamaan kesken projektin, mm. budjetti- ja aikatauluongelmien vuoksi.
Toinen tutkimuskohde Holmalla ja Moisiolla on tuottajan rooli ja tuottajaa ympäröivä verkosto, ja he pyrkivät on kuvailemaan tapahtumatuotantoyrityksen ja tuottajan roolia tuotantoprosessissa. Tutkimusote on kvalitatiivinen. He ovat havainnoineet ja haastatelleet projektin työryhmää ja samalla pohtivat, miten kulttuurin tuottaminen eroaa tavallisesta liiketoiminnasta . Lähinnä kulttuurin tuottaminen on pienyrittäjien työtä: työtunteja ei lasketa ja kaikkea joutuu tekemään itse. Rahasta on aina pulaa, mutta työtä tehdään suurella sydämellä ja projektiin ollaan siten usein sitoutuneita myös tunteellisella tasolla. Tavoitteena ei ole taloudellinen voitto, vaan lähinnä nollabudjetti, tappioiden välttäminen. Työ on usein projektiluonteista, tiimityöskentely on tärkeää ja suhdeverkosto merkittävä osa työtä. Kulttuurituottajien tausta voi koulutuksen puolesta olla hyvin vaihteleva. Tekemällä oppii ja onnistuneet projektit poikivat parhaiten lisää tuotantotöitä. Personallisuus ja suhteet ovat tärkeitä, luonnollisesti edellytään myös tiettyjen perustaitojen hallintaa viestinnässä, markkinoinnissa ja rahoituksessa. Hyvällä tuottajalla on myös suhteellisuudentajua omien taitojensa ja vahvuuksiensa suhteen ja hän uskaltaa delegoida töitä muillekin. Tuottajan on myös uskallettava ottaa vastuu projektin etenemisestä ja tehdä nopeitakin ratkaisuja.
Näiden omien opintojen kannalta koin tehtävässä antoisimmaksi tutustua tuottajan roolin ja ominaisuuksien analysointiin. Samalla se pani pohtimaan omia ominaisuuksiani ja sitä, mitä osa-alueita itsessäni haluaisin tällä kurssilla vielä kehittää. Yleisenä mielipiteenä tuottajan työn erikoistumisesta artikkelissa tuli ilmi, että tuottajan tulisi tehdä ensisijaisesti työtä sillä saralla, minkä parhaiten tuntee. Tässä elämäntilanteessa, kun on vielä ihan untuvikko tuotantotöissä, voisin kuvitella, että tällaisen ensikertalaisen olisi helpoin lähteä toteuttamaan myös omaa hankesuunnitelmaa sellaisella alueella, jonka parhaiten tuntee, jossa on valmiita verkostoja olemassa ja minne sydän vetää.
Labrassa idean isät olivat hyvin nimekkäitä ja arvostettuja taiteilijoita, joiden ideoihin uskottiin heidän aiempien näyttöjen pohjalta jo hyvin varhaisessa vaiheessa tuotantoa. Keitähän “kuuluisuuksia” Turku saa houkuteltua mukaan toteuttamaan ideoitaan? Yleisellä tasolla tuli mieleen, että kaikenlaisia kulttuuriin liittyviä projekteja tullaan varmaan aina pyörittämään liian pienellä henkilökunnalla. Olemme kai tottuneet siihen, että harrastajat ja muut kulttuurinrakastajat ovat aina luoneet muiden iloksi erilaisia taidenautintoja ihan vain tekemisen ilosta, vaatimatta sen suurempia korvauksia töistään. Tämänkin tapauksen kohdalla tuli ilmi, että tuotantoassistentti olisi ehdottomasti tarvinnut apulaisen, samaa valitti Jaana Laakso edellisellä luentokerrallamme kertoessaan omasta “Viisikko virittää verkostot” -projektistaan. Onko tämä taas yksi naisvaltainen ala, jolla tehdään alipalkattuna ja ylityöllistettynä kutsumustyötä?
